Korttelijuhla sai alkunsa vuonna 2013 Jyrin ja Päivikin saadessa Karelia Ammattikorkeakoulun Draft Buzz Non-profit community driven ideas- hankkeesta 1000 euron apurahan. Tällä rahalla ja Taitokorttelin tuella mahdollistettiin ensimmäinen Korttelijuhla Taitokorttelin sisäpihalla 14 dj:n voimin. Korttelijuhlaa juhlittiin kahteentoista asti yöllä, jonka jälkeen jatkobileet olivat Kerubin Kellarissa.
Seuraavana vuonna kelkkaan hyppäsi myös Anna ja tapahtumaa alettiin laajentamaan myös Surakan baarin ja Kesäladon suuntaan. Toisessa Korttelijuhlassa nähtiin teatteriesitys, free rappia, tanssia, kuultiin musiikkia livenä ja dj:tten soittamana. Markkinapihalla maisteltiin mansikoita ja testailtiin Lavian long boardeja. Siellä nähtiin myös yhdistyksiä ja myytiin erilaisia tuotteita.
Kolmantena vuonna keli oli kolea, mutta tunnelma lämmin. Tapahtumia oli enemmän kuin koskaan, Korttelijuhlan vallatessa myös Taitokorttelin aitat ja Perheentalon. Musiikkia soi Taitokorttelin sisäpihalla, Surakan baarissa, aitoissa ja Kesäladossa. Perheentalossa järjestettiin Hyvän mielen vaihtotori ja Kauppaneuvoksen kahvilan terassilla pääsi tekemään koruja.